Noin 13 vuotta sitten olimme kahden opiskelijakollegani kanssa jännän äärellä, kun teimme osteopatian opinnäytetyötä osteopaattisen hoidon vaikutuksesta työperäiseen stressiin. Olimme opiskelleet anatomiaa ja fysiologiaa, osteopatian historiaa ja periaatteita sekä kaikenlaisia hoitotekniikoita. Hermosto, ja sen osana autonominen hermosto oli meillä työmme aiheeseen liittyen suurennuslasin alla. Teimme osteopatiahoitoja ja mittasimme asiakkaidemme autonomisen hermoston reaktioita sykevälivaihtelun mittarilla.
13 vuotta sitten hermosto ei vielä ollut trendi. Ei juurikaan puhuttu hermostonsäätelystä tai ”hermostotyöstä”, vagushermo oli vielä harvojen anatomianörttien kiinnostuksen kohteena. Kortisolin vaikutukset hyvin- tai pahoinvointiimme ei pukannut päivittäin silmillemme wellness-vaikuttajien instafeedeistä. Nykyään kaikkien saatavilla olevat älykellot ja -sormukset olivat vasta kehitteillä eikä stressinhallinnasta ja hermostoterveydestä ollut vielä tullut yksilön vastuulla olevaa, alati optimoimista vaativaa suorittamista.
Ajat ovat muuttuneet ja ympäristömme muutos vain kiihtyy. Elämänrytmin hektisyys, maailmantilanne, jatkuva kaikenlaisen sisällön ylitarjonta, notifikaatiot jne. asettavat meidät tilanteeseen, jossa homeostaasi ja sen osana hermoston säätelyn mekanismit eivät enää pysy tilanteen tasalla itsestään.
Tämä näkyy monenkirjavana oireistona osteopaatin vastaanotolla, joissa yhdistävänä tekijänä on hermoston toiminnallinen epätasapaino. Tuon tässä tekstissä esiin havaintoja viime vuosien hermostopuheesta ja peilaan sitä osteopatian holistiseen näkökulmaan terveydestä sekä omaan, asiakastyöstä saatuun kokemukseeni stressin, uupumuksen ja moninaisten toiminnallisten häiriöiden hoidosta.
Mitä on hermoston säätely?
Hermostopuheen trendaamisesta on ollut paljon hyötyjä. Hyvinvoinnista kiinnostuneiden ihmisten yleistietoa alkaa olla se, että sympaattinen hermosto aktivoi meitä toimimaan ja parasympaattista hermostoa tarvitaan palautumiseen ja lepoon. Ideaalitilanteessa keho pystyy säätelemään toimintaansa tilanteen vaatimalla tavalla eli esimerkiksi herätessä aktivoituen ja ylläpitäen vireyttä päivän askareissa ja illalla taas rauhoittuen ja mahdollistaen nukkumisen ja levon. Luonto on tarkoittanut tämän tapahtuvan itsenäisesti, eli nimensä mukaisesti autonomisesti, ilman että tarvitaan siihen puuttumista eli tietoista hermoston säätelyä. Monen tilanne kuitenkin nykyään on se, että hermostollinen tila ei vastaakaan tilanteen tarpeita, ollaan jumissa joko yli- tai alivireydessä. Tätä sitten pyritään säätelemään erilaisilla teoilla tai harjoituksilla, suosittuna esimerkkinä vaikkapa vagushermon aktivoiminen hengitystekniikalla tai silmien liikkeillä.
Mikä mättää hermoston säätelyssä?
Yllämainitun kaltainen hermoston säätely ei ole näin osteopaatin näkökulmasta aivan ongelmatonta. On totta, että monet hyötyvät parasympaattisen hermoston aktivoinnista, kun toiveena on rentoutuminen. On myös totta, että toisille samat harjoitteet (tai hoitotekniikat) tuottavat ahdistusta tai lamaannusta, jolloin vaikutus on päinvastainen kuin toivottu.
Oman vireystilansa säätely vaatii kehotuntemusta ja hieman psykoedukaatiota hermoston toiminnasta. Autonominen hermosto ei toimi joko- tai -periaatteella, siten, että päällä olisi aina joko kaasu tai jarru. Joskus kehon tila saattaa ulkoisesti muistuttaa alivireyttä, vaikka fysiologisesti tilanne olisi päinvastainen. Tai pohjalla olevaa alivireyttä pyritään kompensoimaan toimeliaisuudella, jolloin ulospäin tila näyttää toiselta kuin se todellisuudessa on. Väsymys kehossa on eri asia kuin väsymys aivoissa ja nämäkin pitäisi osata erottaa toisistaan.
Näen tosi paljon sitä, että puhutaan hermostosta, kun oikeasti puhutaan vain hermoston autonomisesta osasta. Se ei toimi irrallaan muusta, vaan keskushermoston alla ja yhdessä muiden elinjärjestelmien kanssa. Tästä johtuen vireystilansäätelyyn vaikuttavat monet asiat, joita ei pelkillä pikakikoilla korjata. Näitä ovat mm. peruskunto, ravitsemustila, psyykkiset tekijät ja perusturvallisuuden kokemus, kokonaiskuormitus elämäntilanteesta mukaanlukien työ, harrastukset, ihmissuhteet, elämän merkityksellisyys jne.
Kun tavoitellaan kokonaisvaltaista ja kestävää toipumista ylikuormituksesta tai uupumuksesta tai opetellaan pois selviytymistilasta (taistele-pakene-lamaannu-miellytä), pelkästään autonomisen hermoston kautta työskentely harvoin riittää. Ainakin toimivan hermoston säätelyn tulisi perustua kehollistettuun ymmärrykseen todellisesta fysiologisesta nykytilasta ja sen perusteella valita yksilöllisesti toimivat metodit juuri siihen hetkeen.
Mikä toimii hermoston säätelyssä?
Vuosien varrella suhtautumiseni omiin ja asiakkaideni haasteisiin on vaihdellut. Olen ollut sitä mieltä, että jos ongelma ei ole puhtaasti ihmisen sisäinen ja stressiä aiheuttaa esimerkiksi työpaikka tai parisuhde, ratkaistaan se ensisijaisesti lähtemällä pois myrkyllisestä ympäristöstä. Enää en ajattele näin ehdottomalla tavalla. On paljon elämäntilanteita, jotka ovat epäsuotuisia ja kestämättömiä pidemmän päälle. Aina ei kuitenkaan ole vaihtoehtona lähteä, vaan joudumme sopeutumaan ja tekemään kompromisseja. Tällaisia tilanteita voisivat olla vaikkapa rajatun kestoinen työstressi, itkuisen vauvan kanssa valvominen, sairaan vanhemman hoitaminen, taloudellinen kriisi, ero parisuhteesta tai jokin muu ajan kanssa helpottava tai ohimenevä ylikuormitustila. Silloin on parempi pystyä säätelemään sen verran, että pysymme mahdollisimman toimintakykyisinä ja elämään haastavan tilanteen läpi.
Ihmisillä on myös ominaisuuksia tai piirteitä, jotka altistavat vireystilan tarkoituksettomalle vaihtelulle. Esimerkiksi neurokirjolla adhd:ssa tyypillisesti vireystila on tilanteen vaatimuksiin nähden väärä tai erityisherkkyydessä kuormittuminen ja vireystila nousee ns. tavallisessakin tilanteessa suhteettoman korkeaksi. Jos taustalla on traumaa, vireystila voi sahata voimakkaasti ylivireydestä alivireyteen sietoikkunan pysyessä kapeana. Tällaisissa esimerkeissä vireystilaa kannattaa pyrkiä säätelemään tietoisesti ihan jo arjen helpottamiseksi tai (trauma)terapian mahdollistamiseksi.
Usein sanotaan, että keho ei valehtele ja sitä kannattaisi kuunnella, mieluiten ennemmin kuin myöhemmin. Jos ylikuormitus jatkuu liian pitkään, keholliset oireet tulevat ja pysäyttävät meidät silloin kun jotain on vaarassa mennä rikki. Otan tästä tapausesimerkin, joka kuvaa hyvin sitä, mitä akuutissa burnoutissa tapahtuu.
Asiakkaakseni hakeutui jokin aika sitten nainen, joka koki oman kehonsa pettäneen hänet. Pitkällisen työylikuormittumisen johdosta hänen jaksamisensa oli romahtanut yhtäkkiä, hän oli jatkuvasti itkuinen, kehossa oli hallitsematonta tärinää ja sydämentykytyksiä ja hän oli huonovointinen eikä saanut syötyä. Ajattelusta ei tullut mitään ja mieli kääntyi pelokkuuteen ja paniikkiin, jollaista hän ei ollut koskaan aiemmin kokenut.
Ilman ymmärrystä hermoston toiminnasta kyseinen tilanne tuntuu pelottavalta ja juuri siltä, että keho on hajonnut eikä toimi enää kuten pitäisi. Hermostoymmärryksen kanssa voimme nähdä tilanteen lähes päinvastaisena. Kehomielessä on aktivoituneet turvamekanismit, eli tässä tapauksessa voimakas sympaattinen ylivireys, jolle on löydettävissä aivan todellinen syy eli liika työkuormitus. Tämä on niin rasittava tilanne keholle, ettei se voi jatkua pitkään. Jos mitään ei muuteta, pusketaan vain eteenpäin ja katsotaan mitä tapahtuu, on iso riski sille, että keho kuluttaa voimavaransa loppuun ja akuutti burnout etenee fysiologiseksi uupumukseksi. Toinen tie on ymmärtää tilanne, ottaa käyttöön säätelytyökalut tilanteen rauhoittamiseksi ja näin toivottavasti mahdollistaa myös muutos työolosuhteissa ja -tilanteessa ylikuormituksen lopettamiseksi.
Tässä tapauksessa tilanne meni hyvin. Tieto siitä, ettei mikään ole vielä rikki ja hermosto toimii juuri siten kun sen on tarkoitettu ylikuormitustilanteessa toimivan, helpotti asiakasta jo paljon.
Keho ei valehtele, mutta koska tulkitsemme kehon tuntemukset aina mielen kautta, saattaa viestin merkitys hukkua tai vääristyä matkan varrella. Kun lisäämme ymmärrystä hermoston toimintamekanismeista, meidän on mahdollista tulkita tilanne vähemmän vaaralliseksi, lisätä itsemyötätuntoista suhtautumista ”oireisiimme” ja näin saada laajennettua sietoikkunaa. Löysimme myös sopivat keinot siihen, että asiakas pystyi rauhoittumaan, mutta ei lamaantumaan ja auttamaan itseään säätymään tilanteen mukaisesti. Asiakas sai ajan kanssa neuvoteltua työnsä sisällön ja määrän sopiviksi ja palasi mieluisaan työhönsä paremman itseymmärryksen ja terveempien rajojen kanssa.
Ihmisen kehomieli ja hermosto sen osana ovat ihmeen joustavia ja niihin on sisäänkirjoitettu itseään korjaava parantuminen. Joskus tarvitsemme siihen vähän tuuppausta oikeaan suuntaan ja siihen hermoston säätelykeinot voivat olla juuri se oikea apu.
Osteopatian keinot hermoston tasapainoon
Yksi isoimmista ahaa-elämyksistä silloin osteopaattiopiskelijana oli se hetki, kun ymmärsin voivani vaikuttaa omalla hoidollani toisen ihmisen autonomisen hermoston toimintaan. Ja saada siitä vielä mitattavaa dataa ja nähdä käsieni työn tuloksen konkreettisina diagrammeina opinnäytetyön sivuilla ja lukea kokemuksia siitä, kuinka hoidon vaikutukset heijastuvat positiivisina vaikutuksina asiakkaan uneen, aktiivisuuteen ja mielialaan. Havainto toi mukanaan myös tietynlaista vallan tunnetta: ”Minulla on keinot vaikuttaa ja auttaa toista.”
Opinnäytehoidoissa tarkastelimme hoidon vaikutusta stressiin lähinnä autonomisen hermoston kautta, irrallaan muusta. Vuosien varrella olen lisännyt ymmärrystäni siitä kokonaisuudesta, jossa ihminen ”säätyy”. Autonomisen hermoston säätelyn keinot ovat todellakin vain yksi työkalu laajemmassa pakissa.
Yksi osteopatian perusperiaatteista on se, että kehon rakenne ja toiminta ovat vuorovaikutuksessa vaikuttaen toisiinsa. Siksi kaikessa, myös toiminnallisissa häiriöissä joissa hermostolla on iso rooli, voidaan tarkastella anatomisia alueita, joilla keskus- ja autonominen hermosto sijaitsee. Havaitaan kaavoja kehon asennossa ja liikkeessä, jotka ovat rajoittuneet, lisätään liikkuvuutta ja nestekiertoa. Tutkitaan faskiaa, minkälaisia jännityksiä siellä on, minkälaisia tapoja ja tottumuksia käyttää kehoa, minkälainen on kyky ja uskallus rentoutua. Autetaan hengitystä toimimaan mahdollisimman vapaasti ja esteettä. Tuetaan nestekiertoa, hormonitoimintaa, kapasiteettia sekä levolle että eläväisyydelle. Hoidetaan kipua, jos sitä on. Otetaan huomioon menneisyys ja aikajana, jolla oireilu tapahtuu, mutta kohdataan nykyhetkessä. Eri kohdissa toipumista tarvitaan erilaisia asioita. Kohdistetaan huomio terveyteen ja asiakkaan toimijuuden vahvistamiseen omassa toipumisessaan.
Kosketuksen ja hienovaraisen havainnoinnin avulla osteopaatti voi saada asiakkaan kehosta tarkkaakin tietoa. Hermoston toiminnallista tasapainoa etsittäessä voi olla hyvinkin validoivaa saada omalle kokemukselleen vahvistusta ja sanoitusta kehon tasolta. Hoito myös lisää asiakkaan tuntemusta omasta kehostaan ja miksi se oireilee siten kuin tekee. Kun asiakas ja osteopaatti ovat yhteisessä ymmärryksessä nykyisestä tilasta, on mahdollista hoidon ohella löytää yksilölliset harjoitteet tukemaan osteopaattisen hoidon vaikutuksia ja asiakkaan itsesäätelyä.
Toinen iso ahaa-elämys minulle on ollut luovuttaminen siitä vallasta, jota koin loppuvaiheen opiskelijana ja urani alussa osteopaattina. Auttamisessa ei ole kyse vaikutusvallasta eikä sitä kannata yrittää tehdä ylhäältä alaspäin. Rehellisyys ja oman tilansa kokemuksellinen ymmärtäminen on lähtökohta onnistuneeseen kanssasäätelyyn, jota osteopatiahoito aina myös on. Hoidot ovat erilaisia eri päivinä, riippuen asiakkaan sen hetkisestä tarpeesta ja tilasta, mutta myös omastani. Kuinka turvassa itse koen olevani ja miten hyvin olen itse huolehtinut omista voimavaroistani, heijastuu suoraan hoidon vaikuttavuuteen. Paradoksaalista on se, että mitä vähemmän yritän auttaa, sitä soljuvammin kohtaamisen, puhumisen ja manuaalisen hoitamisenkin tietotaito tulee minusta ulos ja myötävaikuttaa asiakkaan vointiin.
Kritiikkiä ja pohdintaa
Aivan viime aikoina olen huomannut somekuplassani turhautumista ja kyllästymistä hermostopuheeseen ja on esitetty kritiikkiä hermoston säätelyä kohtaan. Kriittiset äänet kohdistuvat siihen, että säätely on tarpeetonta, jos ”vain” olemme riittävän turvassa ja yhteydessä itseemme ja ympäröivään. Tästä olen aivan samaa mieltä. Monella meistä on kuitenkin omat haasteemme juuri näissä perusasioissa. Turvan ja yhteyden kokemus ei ole itsestäänselvyys, vaan niitä täytyy jatkuvasti vaalia ja vahvistaa.
Hermoston säätelyn kikkoja on maailma täynnä ja niitä voidaan tehdä vaikka millä tempuilla ja laitteilla. Jos puretaan kaikki aivan perustuksilleen, hermoston säätelyn pohjalla on kyse aikuiseksi kasvamisesta ja sisäisen lapsemme vanhemmoimisesta. Turvallisuuden kokemus fysiologisesti syntyy siitä, kun perustarpeemme on täytetty. Jos elämä on epäsäännöllistä eikä siinä ole rutiinien tuomaa rakennetta, hermoston säätely alkaa siitä, että laitamme itsemme nukkumaan ajoissa ja syömme säännöllisesti ravitsevaa ruokaa. Tämä tulisi olla edes kutakuinkin kunnossa ennen hermostohifistelyä. Kun perustarpeet on täytetty ja tunnustelemme itseämme, tuntuu erilaiselta kuin silloin, kun olemme nälkäisiä, väsyneitä tai kipuilevia. Keho ei valehtele, mutta saattaa puhua selkeästi eri äänellä erilaisissa hetkissä.
Yhteyden kokemus itseen ja toiseen ihmiseen sekä ympäröivään luontoon on monella meistä rikkoutunut jo varhain. Olemme joutuneet opettelemaan säätelemään tunteitamme ja hermostoamme itse, mutta usein terveydelle haitallisin keinoin. Yhteyden palauttamisessa ei auta syyllistäminen ja osoittelu, vaan se tarvitsee aikaa ja paljon korjaavaa rakkautta. Terveemmän itsesäätelyn oppiminen etenee sitä kautta, että aluksi suostumme kontaktiin ja ajan kanssa myös turvalliseen kanssasäätelyyn. Aikuisina ihmisinä tarvitsemme molempia, sekä tervettä kykä itsesäädellä että antautua luotettavaan kanssasäätelyyn. Vaatimus jommasta kummasta yksin riittävänä on mielestäni varjoista tulevaa, kovaa puhetta.
Spiritual bypassing tarkoittaa ilmiötä, jossa henkisiä tai hengellisiä ajatuksia ja harjoituksia käytetään vaikeiden tunteiden, traumojen tai psykologisten haasteiden välttelyyn niiden kohtaamisen sijaan. Olen kuullut joskus sanottavan samaa hermoston säätelyn keinoista. Itse ajattelen, että hätätilassa on vaikea nähdä metsää puilta ja on vaikea toimia haasteiden voittamiseksi. Jos saamme säätelykeinoin itsemme rauhallisemmiksi tai ylös lamaannuksesta, silloin on ehkä mahdollisempaa istua vaikeiden asioiden kanssa itsensä äärellä. Kun on enemmän turvaa ja keinoja, on myös mahdollista kuulla jotain uutta syvemmistä kerroksistaan ja löytää enemmän voimavaroja tehdä asioille jotain.
Hermoston tasapainon etsimistä ei mielestäni voi irrottaa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tavoittelusta. Riippuen epätasapainon syystä tarvitaan hyvin erilaisia keinoja. Hankalat hermoston epätasapainotilat juontavat usein kauas menneisyyteemme ja mitä varhaisempaa tai pitkäkestoisempaa traumaa taustalla on, sitä tärkeämpää on opetella itsemyötätuntoista suhtautumista toipumiseen ja päästä jonkinlaiseen sopuisaan tai edes neuvottelevaan suhteeseen omien oireidensa kanssa. Vaikeasta uupumuksesta, pitkäkestoisesta stressistä tai hermoston epätasapainosta alkunsa saaneista häiriöistä kehomielessä ei ole paluuta vanhanlaiseen elämään ja tämä on vain hyvä asia! Joskus kriisin on ravisteltava meitä syvästi, jotta muutos mahdollistuu. Jos taas kyse on perusterveen ihmisen aikuisena tapahtuneen yksittäisen tai rajatun kestoisen ylikuormituksen aiheuttama epätasapaino, silloin toipuminen voi olla paljon nopeampaa ja suoraviivaisempaa.
Bessel van der Kolkin ansiokkaan kirjan otsikon mukaisesti sanotaan että ”body keeps the score”, kaikki jättää jälkensä kehoon. On ajateltu että kehoon, faskiaan erityisesti, jää jännitteitä, kuin jotain ylimääräistä. Ja kun se saadaan purettua ja vapautettua, niin toipuminen tapahtuu. Oma lähestymistapani on vuosien varrella muovautunut hieman lempeämmäksi ja inhimillisemmäksi. On hyvä purkaa ”ylimääräisiä” jännityksiä, mutta ei pakottaen. Keho on tehnyt parhaansa pitäen meidät elossa ja toimintakykyisinä. Se on joutunut sopeutumaan erilaisin tavoin ja nämä tavat ovat tulleet ajan myötä osaksi meitä. Jos pystymme havainnoimaan ja tulemaan tietoisemmaksi näistä tavoista ja asettumaan omalle puolellemme, jokin alkaa jo muuttumaan.
Osteopatiassa on hyvin kaunis ajatus siitä, että terveys järjestää trauman meissä siten, että se jättää jälkeensä pienintä mahdollista kompensaatiota/haittaa. Jokaisessa meissä elää muisto täydellisestä terveydestä, joka toimii isona apuna toipumisessa silloin, kun uskallamme päästää irti sairaan ihmisen identiteetistä, johon jokin osa meistä on vielä takertunut.
Sinikka Tiainen, osteopaatti, vireysvalmentajaNPTI®
Tekstissä mainitut lähteet:
Kamppila, L., Salama, O., & Tiainen, S. (2015). Osteopaattinen hoito ja työperäinen stressi : kuvaus osteopaattisen hoidon vaikutuksesta palautumiseen [AMK-opinnäytetyö, Metropolia Ammattikorkeakoulu]. Theseus. https://www.theseus.fi/handle/10024/91582
Van der Kolk, B. A. (2014). The body keeps the score: Brain, mind, and body in the healing of trauma. Viking.