Valon luomistarina julkaistiin nettisivuillemme 4. syyskuuta 2015, pari viikkoa ennen osteopatiakeskuksemme virallista avajaispäivää. Näin kymmenen vuoden jälkeen on hyvä katsoa taaksepäin ja koota yhteen mitä kaikkea vuodet ovat pitäneet sisällään.
Valolla kohti tuntematonta
Terveydenhuollon yrityksen avaaminen oli meille kaikille tuntematon urakka, joskin osalla oli jo yrittäjätaustaa ja -kokemusta. Hyppäsimme tuntemattomaan pioneereina suomalaiselle osteopatian kentälle luoden hoitokeskuksen nimenomaan osteopatia edellä. Toimintaa on hienosäädetty ja palveluita laajennettu vuosien kokemuksen, ahkeran kouluttautumisen sekä erikoisosaamisen karttumisen myötä. Olemme myös iloisia kuinka toimintamme on inspiroinut kollegoitamme rakentamaan vastaavia osteopatiaan keskittyneitä sekä moniammatillisia keskuksia muuallekin lisäämään alamme tunnettavuutta ja palvelemaan asiakkaiden lisääntynyttä osteopatian kysyntää.
Osteopatian tunnettavuus on kehittynyt vuosien mittaan paljon. Valolla olemme tätä työtä tehneet eri muodoissa kuten messuilla, tapahtumissa ja hyvinvointipäivissä useita satoja näytehoitoja antamalla, lukuisia flyereita jakaen, lehti- ja radiomainonnalla sekä somen kautta. Näistä erilaisista tapahtumista ja kohtaamisista on luotu hyvin pitkäaikaisia asiakassuhteita yksilöihin ja yrityksiin, jotka jatkuvat vielä tänäkin päivänä. Olemme iloisia myös huomatessamme, että asiakkaat Valon alkuvuosilta palaavat vuosienkin tauon jälkeen vastaanotolle hyvä hoitokokemus mielessään.
Työyhteisön voimaa
Valon ovat luoneet osteopaattimme sekä työyhteisömme. Haaveemme tehdä osteopatiaa yhdessä on toteutunut ja pitänyt. Henkilökuntamme on hioutunut vuosien aikana ja jokainen Valolla osteopatiaa tarjonnut yrittäjä on tuonut oman panoksensa ja näkemyksensä yrityksemme eteenpäin viemiseksi. Meillä on hyvä olla yhteisössä, jolle varataan aikaa säännöllisesti, pikkujouluja sekä kesäpäivien olympialaisia (sekä anatomisten mallien vääntämistä milloin mistäkin materiaalista) unohtamatta. Arvokkaimpana koemme kuitenkin jokapäiväisen kollegiaalisen tuen ja osteopatiarupattelun teekupin ääressä työn lomassa. Meillä osteopatian sateenvarjon alle mahtuu tällä hetkellä 13 erilaista persoonaa ja osteopaattista hoidollista tyyliä, joiden pohjalta luomme hyvän kokonaisuuden ja osaavan palvelun asiakkaillemme.
Kymmenen vuoden tarina sijoittuu samojen seinien sisään Helsingin Hietalahden toimipisteelle. Tämän lisäksi loimme lisäneliöitä Tampereelle Puutarhakadulle, kun Valo ylpeänä avasi toisen toimipisteen siellä syksyllä 2019. Tampereen Valo toimii kolmen osteopaatin voimin ja on löytänyt hyvin paikkansa Tampereen osteopatiakentältä. Mainittakoon tässä, että Valo on yrityksenä osuuskuntamuotoinen eli tavoitteena ei ole laajentua ja lisätä voittoa yritykselle. Yrittäjyyden tavoitteena on ollut koko taipaleemme ajan tarjota parhaat mahdolliset puitteet harjoittaa osteopaatin ammattia meille itsellemme. Aika hyvin olemme tässä onnistuneetkin.
Vastatuulien kautta Valoon
Hankaliakin asioita on vuosiemme aikana tullut vastaan. Koronapandemian tuomat rajoitukset haastoivat isosti meitä ja toimintaamme. Haluamme tässä kohtaa kiittää vuokranajantajaamme ja yhteistyökumppaneitamme siitä tuesta, jonka olemme saaneet. Sekä tietenkin uskollisia asiakkaitamme! Koronasulun jälkeen panostimme uusin voimin toimintaamme ja iloisina saimmekin huomata asiakkaidemme palaavan vastaanotolle nopeasti kaikesta huolimatta. Ilman työyhteisön ja asiakkaiden tukea emme varmaankaan olisi tässä. Myös viime vuosien taloustilanne on näkynyt vastaanotolla ja kekseliäisyyttä on taas tarvittu kulujen aisoissa pitämiseen ja luottavaisen tunnelman ylläpitämiseen. Taas kerran on saanut todeta, että onneksi meitä on täällä monta valopäätä lyömässä ideat yhteen.
Kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit!
Asiakastarinoita on Valolla syntynyt valtavasti. Olemme vuosien aikana hoitaneet reilusti yli 16 000 uutta asiakasta, joiden pelkät ensikäynnit yhteenlaskettuna on melkein miljoona minuuttia osteopatiaa, wau! Tulosyitä osteopaattiseen hoitoon eri asiakasryhmien osalta on laidasta laitaan. Valolla on työskennelty vauvojen ja lasten osteopatian parissa, raskaus- ja synnytyksen jälkeistä aikaa tukien, naisten terveyden parissa sekä varsinkin kaikenlaisten ihmisten moninaisten kipujen ja jäykkyyksien tai toiminnallisten oireiden kanssa. Kaikkia asiakkaitamme emme ole voineet auttaa ja asiakas on ollut tarpeen lähettää myös muulle terveydenhuollon ammattilaiselle tai lääkäriin. Toivoisimme osteopatialle muilta ammattialoilta yhä enenevää yhteistyötä sekä avointa kommunikaatiota, jossa tavoitteena on edesauttaa asiakkaan terveyttä ja hyvinvointia asiakas, eikä hoitomuoto edellä. Toimimme osana terveydenhuoltoa, emme siitä riippumatta tai sitä vastaan.
Toivomme valoisuutta ja myötätuulta tuleviin vuosiin meille itsellemme sekä yhteistyökumppaneille ja asiakkaille. Aika näyttää miten Valo tulee tulevaisuudessa muuttumaan, uudistumaan ja muokkautumaan. Kiitämme lämpimästi kaikkia meidän kanssa kulkeneita asiakkaita, yhteistyöyrityksiä, kouluttajia, rakkaitamme sekä itseämme. Nyt on juhlan aika!
Terveisin Valon osteopaatit

