Kaikkihan me tiedämme, että terveyden peruspilarit rakentuvat merkityksellisen tekemisen, palauttavan levon, hyvän ravinnon ja riittävän liikunnan ympärille. Perusasioiden lisäksi jokaisella meistä on omia, hyväksi koettuja tapojamme vaalia terveyttä ja hyvää oloa. Kesän kunniaksi julkaisemme Valon osteopaattien omia terveysniksejä, joista toivottavasti on vielä enemmän iloa näin jaettuna.
Haastatteluvuorossa on osteopaatti Sandra Rinne.
Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen sanasta ”terveys”?
Terveys merkitsee minulle tasapainoa. Esimerkiksi levon ja tekemisen tasapainoa. Että on tarpeeksi mielekästä tekemistä ja merkityksellisyyttä, mutta toisaalta myös sitä, että voi vain olla. Hyvän olon tunne tulee usein juuri niissä hetkissä kun sallii itsensä vain olla. Mieli yrittää usein tulla tielle näissä hetkissä. Armollisuus itselle on tärkeää, että voi levätä tai vain olla hetken vaikka olisikin asiota hoidettavana. Ulos luontoon pääseminen on hyvä keino vähentää kiirettä ja pysähtyä hetkeksi.
Minkä terveysniksin haluaisit jakaa Valon blogin lukijoille?
Syön hedelmiä. Ne nesteyttävät hyvin kehoa ja saavat olon raikkaaksi ja energiseksi. En seuraa satokausikalenteria, mutta se olisi hyvä keino saada vaihtelua siihen, mitä hedelmiä ja kasviksia tulee syötyä.
Tuossahan tulikin jo monta hyvää vinkkiä. Saisiko nämä kaikki toteutettua kerralla vaikkapa sitten, kun mustikat kypsyvät metsässä tai omenat puissa?