Yläselkäkipu
Yläselkäkipu, joka paikantuu usein lapojen väliin, on tyypillinen vaiva aikuisilla. Oireen takaa löytyy usein toimintahäiriö rintarangan pikkunivelessä eli kansankielellä ”fasettilukko”. Hengitykseen liittyvät vaivat, kuten hengenahdistus tai jäykkyys rintakehässä helpottuvat myös osteopaatin käsittelyssä.
Yläselkäkipu, joka paikantuu usein lapaluiden väliin on tyypillinen vaiva aikuisilla. Yläselkä ja lapojen välinen alue ylikuormittuu herkästi huonossa istuma-asennossa, käsillä työskenneltäessä tai vaikkapa kantaessa raskaita taakkoja, jos lapaluiden tukilihasten kannatus on heikko. Tällöin saat osteopaatin käsittelyn lisäksi ohjeita asennonhallintaan ja tukilihasten vahvistamiseen.
Fasettilukko yläselkäkivun aiheuttajana
Äkillisesti alkaneen yläselkäkivun syy on usein toimintahäiriö rintarangan pikkunivelessä, eli kansankielellä ”fasettilukko”. Nivelen häiriön myötä selän lihasten jännittyneisyys lisääntyy ja kipu ja särky voivat levitä isommalle alueelle ja aiheuttaa yleistynyttä jäykkyyttä ja tyypillisesti myös kipua päätä käännettäessä. Kylkiluut niveltyvät rintarankaan ja häiriöt näissäkin nivelissä ovat mahdollisia kivun aiheuttajia. Kipu voi tuntua paikallisena pistävänä tunteena aivan rangan vieressä tai se voi säteillä kohti kylkiä tai tuntua rintakehän etupuolella etenkin syvässä sisäänhengityksessä. Lapojen välinen alue on kaularangan säteilykipualuetta eli syy yläselkäkipuun löytyykin joskus ylempää rangasta. Myös närästys ja ruokatorven ärsytys voivat joskus tuntua kipuna keskellä yläselkää. ”Nikamalukko” on nopea hoitaa ja joskus jopa yksi hoitokerta voi riittää oireiden poistamiseen. Nikaman häiriö uusiutuu kuitenkin herkästi, jos sen taustalla oleviin tekijöihin ei vaikuteta. Osteopaatti selvittää kivun alkusyyn ja pystyy hoidollaan vaikuttamaan varsin tehokkaasti tämänkaltaisiin häiriöihin.
Hengenahdistus ja yläselkäkipu
Hyvä hengitys on yksi terveyteemme suurimmin vaikuttava tekijä ja häiriöt siinä oireilevat moninaisesti esimerkiksi rintakehän ja hartioiden kipuina, liiallisena hengästymisenä, pitkittyneenä yskänä, turvotuksina ja yleisenä väsymisen tunteena. Stressissä hengitys muuttuu helposti pinnallisemmaksi, jolloin hengitysmekaniikan heikentyminen ylläpitää elimistön ylirasitustilaa ja voimistaa oireita.
Rintakehässä on yli 120 niveltä, joiden tulisi liikkua vapaasti myötäillen keuhkojen ja pallean liikkeitä. Nivelen toimintahäiriö voi tuntua pistävänä tunteena syvään hengitettäessä tai yskiessä. Pallea on suurin hengitykseen vaikuttava lihas ja sen toiminnan häiriintymisestä kertoo esimerkiksi se, että syvä ja rento hengitys tuntuu vaikealta tai liikunnassa tuntuu pistävää kipua kylkikaaressa tai hartiassa.
Yläselkäkivun osteopaattinen hoito
Osteopaatti tutkii ja hoitaa rintarangan, rintalastan ja kylkiluiden niveliä, niihin kiinnittyviä lihaksia, faskioita ja palleaa sekä ottaa huomioon hengitystä säätelevän autonomisen hermoston toiminnan käsittelemällä kaularankaa ja kallonpohjaa. Hengitykseen vaikuttava osteopaattinen hoito koetaan yleensä hyvin rentouttavana. Stressin sekä astman ja allergioiden oireisiin hoidosta on myös tehokas apu, vaikka ei sinänsä itse oireen aiheuttajaa poistakaan.
Aukioloajat
Osteopaattien hoitoajat
Osteopaatti Helsinki
Vastaanottomme sijaitsee Helsingin Hietalahdessa, kivenheiton päässä Hietalahden torilta. Pääset meille helposti useilla julkisilla kulkuvälineillä. Auton saat parkkiin joko torille tai kadunvarteen oven eteen tai Köydenpunojankadulle. Meille on helppo tulla myös vaunuilla, löydät meidät katutasosta. Helsingin vastaanotolla sinua palvelee 11 osteopaattia ja kohtaamme sinut aina ystävällisesti ja ammattitaidolla.
Hietalahdenranta 19, 00180 Helsinki
Arkisin 8-20
Aikoja myös viikonloppuisin
Osteopaatti Tampere
Vastaanottomme sijaitsee Tampereen keskustassa Puutarhakadulla, rauhallisen sisäpihan suojassa. Meille on helppo tulla julkisilla kulkuvälineillä ja autoille löytyy parkkipaikkoja Puutarhakadulta tai Frenckellin aukion parkkipaikalta. Tampereen vastaanotolla sinua palvelee 3 osteopaattia ja kohtaamme sinut aina ystävällisesti ja ammattitaidolla.
Puutarhakatu 11 C, 33210 Tampere
Arkisin 8-20
Aikoja myös viikonloppuisin