Osteopaatti on ihmiskehon toiminnallisen puolen asiantuntija ja osteopaatin ydinosaamisaluetta ovatkin ehdottomasti mm. erilaiset tuki- ja liikuntaelimistön kiputilat. Osteopaateilla on taustalla laaja nelivuotinen koulutus, jonka myötä osteopaatti omaa erinomaiset valmiudet tutkia ja hoitaa eri syistä johtuvia kehon kiputiloja sekä toisaalta tunnistaa ne tapaukset, jossa on syytä ohjata asiakas esim. lääkäriin mahdollisia jatkotutkimuksia varten. Osteopatiasta löytyy hyvin laajasti erilaisia tekniikoita ja lähestymistapoja, minkä näenkin osteopatian ehdottomana vahvuutena. Osteopatiasta löytyy perinteisempien lihaskäsittelyiden ja nivelten mobilisaatio- ja manipulaatiotekniikoiden lisäksi paljon lempeitä ja hellävaraisia tekniikoita, mikä mahdollistaa tehokkaan ja turvallisen hoidon kaiken ikäisille ja eri lähtökohdista hoitoon tuleville asiakkaille.
Osteopatia auttaa kipuun!
Kipu itsessään on varmasti suurin syy miksi ihmiset hakeutuvat osteopaatin vastaanotolle. Kipu voi sijaita alaselässä, polvessa, olkapäässä tai vaikkapa niskassa ja se voi olla alkanut samana päivänä tai mahdollisesti ihminen on kamppaillut kivun kanssa jo pitkään ennen kuin kynnys hakeutua osteopaatin pakeille ylittyy. Kipu ei myöskään aina ole se ensisijainen syy mikä saa ihmisen lähtemään hoitoon, vaan toisinaan kivun aiheuttamat haitat kuten yöunen häiriintyminen tai tärkeän harrastuksen estyminen toimii tärkeämpänä motivaattorina lähteä ratkomaan asiaa.
Tyypillisimpiä kipuja joihin osteopaatin vastaanotolla törmää ovat varmasti erilaiset selkäkivut, joista yleisimpinä alaselkäkivut sekä niskan ja hartiaseudun vaivat. Päänsäryt niin ikään ovat varsin yleinen syy hakeutua osteopaatille ja toki syyt päänsärkyjen taustalla voivat vaihdella hyvin laajasti, mutta ovat usein kuitenkin linkityksissä niskan ja hartiaseudun sekä leuan alueen jännityksiin, joihin voidaan saada tehokasta apua osteopatialla. Vaikka erilaiset selkäkivut ovatkin yleisimpiä vaivoja, joihin vastaanotolla törmää, niin osteopaatin osaamiseen kuuluu laajasti erilaiset tuki- ja liikuntaelimistön kivut. Säännöllisesti vastaanotolla tuleekin eteen tilanteita, joissa asiakas tulee hoidattamaan esim. juuri alaselkävaivaa ja keskustellessa käy ilmi, että lisäksi löytyy vaikka leuan alueen kipua ja purentalihasten jännittyneisyyttä tai nilkan kipua, mutta asiakas ei tullut ajatelleeksi, että niitäkin voidaan hoitaa osteopaattisesti.
Osteopatia hyvinvointia tukemassa
Ja kuten jo aiemmin todettua, osteopatiasta voi olla apua monissa tilanteissa, eikä kipu ole suinkaan ainoa syy hakeutua osteopaatin pakeille. Stressi ja sen mukanaan tuomat oireistot sekä raskausajan vaivat ovat yleisiä syitä hakeutua osteopaatille. Osteopatia voi sopia tueksi erilaisten vammojen tai leikkausten jälkitilojen kuntoutukseen tai se voi olla osa aktiiviurheilijan kehonhuoltoa ja vaivojen ennaltaehkäisyä. Tilanteesta riippuen osteopatian rooli hoitomuotona voi siis olla ennaltaehkäisevää, lieventävää tai parantavaa. Tämän roolin ja tavoitteiden asettelun merkitys korostuukin varsinkin pitkittyneempien ja moninaisempien oirekuvien kohdalla, jolloin tulosten saaminen voi ottaa enemmän aikaa tai olla hankalampaa. On tärkeää, että molemmilla osapuolilla on yhtenevä näkemys siitä mitä hoidolla tavoitellaan, on se sitten oireiden totaalinen helpottuminen tai väliaikainen helpotus tukalaan oloon. Käsittelyn lisäksi osteopaatin vastaanotolta saa usein tietoa ja ymmärrystä vaivan syistä sekä siitä, kuinka siihen mahdollisesti itse parhaiten voi omilla toimillaan vaikuttaa.
Osteopatia ei tietenkään tarjoa mitään ihmeluotia, jolla kaikki ongelmat ratkaistaan ja on myös tilanteita, joihin osteopaattinen hoito ei välttämättä sovellu. Monissa tilanteissa paras lopputulos saavutetaan yhteistyössä eri alojen osaajien kanssa. Ihmisen oma aktiivinen ote ja tekeminen on aina tärkeää tulosten tai muutoksen aikaan saamiseksi, eikä sitä voi osteopatialla tai millään muullakaan hoitomuodolla korvata.
Jos sinua mietityttää voisiko osteopatiasta olla apua sinulle, niin älä epäröi ottaa yhteyttä meihin!
Hannu-Heikki Turunen
osteopaatti